ja se onkin mukava kun vihdoin tuli talvi, aamulla oli -15. :) Ollaankin ahkerasti jatkettu hiihtelyä, luistelua ja laskettelua, mä ostin itellenikin viime viikolla sukset ja nyt päästään koko perhe ladulle yhtä aikaa eikä tarvi jonottaa suksia. Eilen aamupäivällä hiihdeltiinkin pitkin joen jäätä, se on sitä kaikkein ihaninta hiihtoa. Miten ne maisematkin on ihan erilaiset sieltä päin katsottuna. Ja lapset on innostuneet laskettelemaan suksilla, Ossikin pysyy jo hienosti pystyssä, mäen nouseminen on vielä molemmilla pojilla hiukan hankalaa mutta harjoitus tekee mestarin siinäkin asiassa. Tässä kuvassa kuitenkin hiihtoa tasaisella pellolla...

Pikkupojat ja Esa jäi vielä tekemään pitemmän lenkin kun meidän tyttöjen piti mennä valmistautumaan päivän ratsastustunnille. Nuo tunnit on aivan ihania, mutta mä sitten inhoan sitä matkaa, nytkin tie oli ihan pöperöinen ja kehno. Tällä kertaa ei kuitenkaan jääty kiinni mihinkään... =D

Eilisen ratsastuksen jälkeen molemmat tyttöset kotiutuivat suut messingillä, saivat niin paljon kehuja opelta. Molemmat tytöt osaavat keventää oikein hienosti (missähän ovat oppineet....) ja Anniina sai ratsastaa Lumikilla hetken ihan yksin, ilman taluttajaa. Se se vasta olikin jotain!!

 Linne ratsasti tällä kertaa Lillillä. Tässä kuvassa odotellen vielä taluttajan saapumista, mutta hiukan sai Linnekin harjoitella, miltä tuntuu olla hepan kanssa kahdestaan, vaikkakin vain paikallaan pysyen.

Lunta satoi taas koko tunnin ajan, siihen alkaa jo tottua. Saijan kans käytiin sitten pienellä lenkillä, tekikin hyvää kävellä aamuisen hiihtelemisen jälkeen. Ja vielä illalla tytöt muisteli kuinka ihana ratsastustunti olikaan. Tuli mieleen että pitääs useammin taas muistaa kehua lapsia kun kehumisen aihetta on. Se vaan pakkaa unohtua ja paljon useammin tulee sanottua niitä moitteita ja negatiivisia asioita. Jos taas ottais itteään niskasta kiinni ja yrittäis muistaa positiivisen palautteen tärkeyden. =) Jokatapaukses, nyt on ratsastukses meillä kahden viikon tauko hiihtoloman takia, toivottavasti ei into ja ilo sillä välin katoa, tuskimpa.

Lauantain ystävänpäivä meni mun osalta Kauhajoella tukihenkilökoulutuksessa. Huomenna ja torstaina vielä jatkuu. Hyvät oli kouluttajat ja paljon oli porukkaa, olikohan meitä yli 30 henkeä, joukossa muutamia miehiäkin. Kauheesti sieltä nyt ei vielä mitään uutta tullut esille, toivotaan että huomenna sitten tulis jo oikein konkreettista tietoa tän alueen tarpeesta ja auttamistavoista, tuollainen yleinen asia on mun mielestä lauantaina käyty läpi. Jotenkin on vajaa olo monenkin koulutuksen jälkeen, samoin oli sen tiistaisen hupu-koulutuksen, vaikka sinänsä ihan ok ilta olikin. Mulla on paha tapa etukäteen onkia tietoa asioista mitä koulutuksis puhutaan ja luen sitten niihin liittyvää juttua aika paljonkin, jos vaan netistä löydän. Johtuukohan siitä sitten kun tuntuu että ei niistä päivistä ja illoista sitten niin paljoa irtoa ku ennalta odotin, vai onko odotukset liian korkealla muutenkin. Pitääs vissiin mennä ns laput silmillä niihin, vois olla antoisampaa. Toisaalta mun luonteella se ei niin vain onnistukkaan. Mutta innolla odotan mitä tuleman pitää jatkossa...

Niin ja perjantaina oli ne vanhojen tanssit. Olikin hieno tilaisuus, vaikkei sitä omaa poikaa siellä tanssin pyörteissä näkynyt vaan Teemu soitteli musiikkia tanssijoille. Saija tosiaan oli mun kans ja tykättiin kyllä. Ensin oli kahvitus ja sitten ihania vanhoja salonkitansseja. pojat oli niin komeita puvuissaan ja tytöillä toinen toistaan upeampia pukuja, valtavan hyvin parit myös tanssivat. Illalla oli sitten viel naapurikylän nuorisoseuralla nuorten jatkobileet, sieltä hain Teemun kotio kahden mais yöllä, suhteellisen hyväkuntoisena ja selväjärkisenä. Siis poika :) Kaikeinkaikkiaan tuntui olevan ihan onnistunut koko perjantaipäivä ja paljon jäi taas hyviä muistoja lukioajalta. Tänään olikin sitten pojalla ankea paluu arkeen enkunkokeen merkeis.