on siitä joku aika kun viimeksi olen tänne kirjoitellut, joskus viime syksynä..... eilen tuli vuosi siitä kun lasten kanssa muutettiin uuteen kotiin, koko syyslomaviikko oli niin tunteiden vuoristorataa. Vihdoin pääsin eroon loppuunkäytetystä avioliitosta ja entisen kodin synkästä ja ennenkaikkea ahdistavasta tunnelmasta. Intoa uuden kodin laitosta, uudesta alusta. Surua lasten puolesta, joutuivat erilleen isästään, surua omastakin puolesta, ja pettymystäkin, taas minä epäonnistuin, miksei nämä mun ihmissuhteet/parisuhteet vaan toimi??
Näistä tunteista on päästy yli, ainakin osittain, ainakin ajoittain. Elämä lasten kanssa on normalisoitunut, osa heistä pääsi uuden elämän/uuden kaveripiirin ja ympäristön kanssa tutuiksi ja sinuiksi heti, jollain taas kesti kauemmin. Oikeastaan nyt vasta voi sanoa että Eemeli on oma itsensä, avioeron ja sen tuomien muutosten läpikäyminen kesti pojalla ehkä kauiten ja oli vaikeinta. Näin jälkeenpäin olen monesti miettinyt ja itkenytkin pojan takia, itse oli jotenkin niin täynnä omaa pahaa oloa ja sen prosessoimista, poika jäi yksin ajatustensa ja pelkojensa kanssa, onneksi osasi jossain vaiheessa tuoda ne julki niin että me vanhemmatkin herättiin toimimaan. Nyt tuntuu että poika on palannut entiselleen, meillä on taas hauska ja hymyilevä ja onnellinen Eemeli.
Itsekin jaksan jo hymyillä.... uusi parisuhde ottaa varovaisia yhteisiä askeleita, miten vaikeaa onkaan yhteensovittaa kahden aikuisen ihmisen elämät, molemmilla paljon elettyä elämää, paljon kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin. Mutta tästä se pikkuhiljaa lähtee, toivottavasti. Työasiatkin loksahtivat paikoilleen ihan kuin itsestään, arki alkaa olla sitä tasaista tallaamista mitä tässä on pitempään jo kaivattukin. Onko se kuitenkin niin että elämä voittaa.... jossain vaiheessa?

No eipä ole aikoihin tullut tänne mitään kirjoiteltua, tuo facebook vei mennessään ja se onkin vallan mainio tapa pitää yhteyttä ystäviin ja yllä sosiaalisia kontakteja.

Elämässä on tällä välin myös sattunut ja tapahtunut..... elämme parhaillaan avioero-prosessin keskellä, pitkä stoori miten tähän päädyttiin mut täs sitä ny ollahan. Syyslomalla mun on tarkoitus muuttaa lasten kanssa uuteen kotiin, sitä on remontoitu ja pikkuhiljaa viedään tavaroita, sitä mukaa kun saadaan pakattua. Nuorimmilla vaihtuu koulu sitten joulun jälkeen....

Teemu muutti kesällä, armeijan jälkeen, kotoa, asustelee nykyään Oulussa ja on mun velipojalla töissä. Ikävä on välillä valtava, matkaa sen verran kuitenkin ettei sieltä oikeen usein piipahdella... tai sinne. Meidän wauva, Ossi, taas aloitti ekaluokan eli nyt on kaikki lapset saateltu opintielle, jokainen omalla yksilöllisellä tavallaan.

Perhepäivähoitajana jatkan, tämä on just sitä työtä jota haluankin tehdä, eri asia sitten miten näillä palkoilla pärjää yh:na mut se on sen ajan mures, sitten ettitään jotain muuta tulolähdettä jos tarve vaatii... vaikka rikas ukko =D

Tässä tärkeimmät, lopullista muuttoa ja muutenkin asioiden selviämistä odotellessa......

 Eemeli ja Anniina.....

 

 

Saija ja Linne (Saijalla tosin nykyään mustat hiukset)

Tämän vuoden koulukuvauksen satoa...

Anniina 4 lk, muistona kuvassa myös mustasilmä jonka sai pudottuaan parvisängystä

Eemeli 2 lk

ja Ossi eskarilainen

Parina päivänä käytiin bussilla Nessebarissa... siel oli ihana jäätelöbaari ja todella hyvä palvelu, olivat kyllä panostaneet lapsiin. :)

Rannalta löytyi simpukoita ja kauniita kiviä....

välillä satoi hiukan....

kivoja pieniä matkamuistomyymälöitä....

ja upea auringonlasku kun vihdoin maltettiin lähteä bussille ja hotellille...