Ensimmäiset pääskysetkin nähty joten kyllä se kesäkin tulee. Pikkupoikien kans oltiin aamusta jokirannas retkellä ja sen jälkeen oli silmät ku sammakolla turvoksissa. Tän kevään retket siihen suuntaan taitaa olla tehtynä, niin paljo siitepölyä jo ilmassa. Keväällä muutenki oireet aina pahempia, kesällä sitten on kai hiukan vastustuskykyä jo tullu tai mikä siinä on, mutta nyt ihan oikeesti särkee silmiä ja aamusin ne on ihan turvoksissa, kauheet silmäpussitkin kun peiliin kattoo. :/ Silmätipat ja antihistamiinit ei tunnu auttavan, vaikka kai ne oireet ois kovempia jos niitä ei käyttäis. Mä en tiä miks muutenki mun silmät oirii niin kovasti nykyään ihan kaikesta, ei paljon tarvii ärsykettä kun jo on punaset ja turvoksissa. Sunnuntaiaamuisinkaan silmien punotus ei siis johdu illan juhlinnasta. =D  

ja oli äitienpäiväkin... koko viikon sitä lapsoset odotti ja pikkupojat laski montako yötä viel pitää nukkua ennenku lahjat saa antaa. Eemeli nukkui lahja tyynyn alla ja Ossi jemmas omansa vaatekaappiin. Aamulla sitten herättivät mut laulamalla ja toivat ihanan aamupalan sänkyyn. Lapset oli yhdessä suunnitelleet tarjottavat ja Saija ja Linne perjantaina kävivät kaupassa ostoksilla. maitohuoneen jääkaappiin sitten piilottivat tarjottavansa eiliseen asti.

1242032434_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja tässä onnittelujoukko.... Teemu vielä nukkumassa....

1242032495_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242032633_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aamupalan, lahjojen ja lastenohjelmien jälkeen lähdettiin ulkoilemaan. Saija ja Anniina osallistuvat huomenna koulujenvälisiin maastojuoksukisoihin ja käytiin hiukan kiertämässä kilometrin lenkkiä etukäteen. Ja tytöt juoksivatkin sen kokeeksi, pitkä kuulemma oli. :) Meillä oli eväät mukana ja viihdyttiin runsas kaksi tuntia luonnossa. lapset löysi monta kivaa juttua matkan varrelta... jänniä puita...

1242033068_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 1242033129_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sammal kukkii ja tuo puu on kuulemma kuin kirahvi...

1242032897_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 1242033237_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja mikä pahka....

1242033146_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

sammalpeti oli ihanan lämmin ja pehmeä...

 1242033223_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242034071_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

möröt vastaan muukalaiset.....

1242033165_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pojilla on joku ihme hyvis/pahis-kausi menossa. Vaikka mitä tekisivät ja leikksiivät niin aina leikissä on sekä hyvis että pahis, onneksi sentään pääsääntöisesti hyvikset aina voittaa. Lempileikkejä on olleet toi möröt vastaan muukalaiset. Mainonnan orjia ovat, me ei nimittäin olla vielä ees koko leffaa nähty, mitenköhän leikki sitten etenee kun ollaan se katottu..... toinen lemppari on hullu tiedemies-leikki. Siinä oon kyllä kieltänyt syötävien kokeiden tekemisen, ois ilmeisesti pitäny kieltää muutakin kun lauantaina pistivät paloiksi tyttöjen tekemät betoniset raparperinlehtikoristeeni. Ossi viel sanoi että yks betonilehti oli tarttunu puutarhatyökaluun (millä ne hajottivat) kiinni niin että koko hoito oli pitäny heittää talonseinään, sitte vasta oli irronnut. Mihin Eemeli viisaana että onneksi ei ollu ikkunaa siinä kohtaa... joopa joo!! Yllättynyt

Kotona laitettiin äitienpäivänä porukalla ruokaa, Linne kattoi pöydän kauniisti....

1242033181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja koristeli Ossin kanssa tekemänsä kakun....

1242033195_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242034173_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Illalla vielä käväistiin kattomas onko uimalammella sammakoita, ne oli melkein lähteneet pois, ihan muutamia enää oli ja jokunen raato. Muksuilla oli kumpparit jalassa mutta kummasti vaan oli kaikilla sukatkin märät kun kotio tultiin. =) Iltapalalle naapuriin anoppilaan ja sitten saikin rauhoittua pikkuhiljaa yöpuulle, minä valvoin ja katoin jännän lätkäfinaalin. Ratsastustuntikin olis ollu eilen mutta Anniina loukkas lauantaina sählyssä oikean käden pari sormea, ovat ihan turvoksissa ja siniset. Niimpä peruin ratsastuksen, mennään sitten ens viikonloppuna terveempien sormien kanssa. Mikä paljon tärkeämpää, tyttö ei oikeen saanut pistettyä insuliinia itte, hiukan jo hermoilin mitenköhän tänään koulussa sujuu, mutta kyllä se sitten aamulla jo onnistui sen verran ettei mun tarvinnu mennä kouluun pistämään. Tai ei sieltä ainakaa soitettu että ois apua tarvittu. ;) D-polillekin tuli kutsu, oikeen keskiviikkona pitääs mennä, huh, ei taida näin pienellä varoitusajalla onnistua. Yleensä sieltä tulee ajoissa tieto, oisko nyt sitten ollu joku peruutuspaikka... täytyy soittaa sinne ja sopia uus aika.

Perjantaina lapset oli 4H-kerhossa ja tekivät siellä ihanat orvokkikorit äitienpäiväksi. Näistä saivat myös molemmat mammat osansa.

 1242032413_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään mulla on VIHDOIN JA VIIMEIN se yrittäjyys-näyttö Kauhajoella. Viime viikolla piti olla mutta kun Saijan vanhempainilta sattui samalle illalle niin siirrettiin. Saija menee syksyllä yläasteelle ja siellä tuli infoa uudesta koulusta ja samalla saivat sitten oppilaatkin tietää uudet luokkansa, Saija tykkäs että ihan kivantuntuinen luokka on. Niin, tuohon näyttöön oon nyt kaivanut esiin kaikki mahdolliset paperit, sitä oli vaan aika hoopo tehdä kun kaikki asiat oli tavallaan ennen yrityksen perustamista ja mä nyt oon tätä duunia tehnyt jo yli vuoden. No, luulis olevan ihan selvä juttu, sinne arviointikeskusteluun nyt on kumminki mentävä. Sitten enää yks jäljellä, sen teen Nirpun tykönä loppukuulla. Perjantaina on tutustumiskäynti ja katotaan hiukan miten ne näyttöpäivät viedään läpi. Kyseessä siis allergisen ja erityisruokavaliota noudattavan lapsen hoito. Hensu on tuloillaan, yhtää ei oo motivaatiota sitä tehdä mutta tän viikon aikana se on valmiiksi väännettävä. Ei mitenkään viimetipas, eihän... ;D

Mulla on nyt kaks hoitolasta ja kovasti on kyselyjä syksyn suhteen tullut. Paljon vaan riippuu ihmisten työtilanteesta, jos irtisanoutumisia ja lomautuksia tulee niin se tietysti vaikuttaa myös suoraan hoitopaikan tarpeeseen. Ois ilmeisesti tulos ainakin yks puolipäiväänen ja yks kokopäiväänen, sitten sitten ei jäisi enää uupumaan kuin yks puolikas. ja sepä ois paremmin kuin hyvin. :) Mutta katotaan mitä syksy tuo tullessaan, kesälomaan asti mennään tällä kokoonpanolla.