ja talvi jatkaa kulkuaan kohti kevättä. me ollaan ahkerasti käyty luistelemas tos koulun jäällä. Aamupäivisin oon ollut Ossin ja hoitopojan kanssa, molemmat luisteleekin jo ihan mukavasti. Eilen harjoiteltiin lumiklönttien kuljettamista maaliin luistimella potkien ja kyllä se molemmilta onnistui. Välillä tanssitaan jäätanssia ja toisinaan jäällä on myös jäämonsteri joka ajaa poikia takaa ja pyörittää pään pyörälle kun saa kiinni. =D mukavaa on aina ja kyllä ruokakin maittaa kun kotio tullaan. Tässä Ossin taidonnäyte, poika koittaa tehdä samoja temppuja kuin tytötkin. =D

 Välillä voi tosin käydä näinkin....

Pihalla on muutenki nyt ihanaa ja paljo tekemistä. Laskettelemas ollaan oltu iltapäivisin, paitsi keskiviikkona kun käytiin kirjastos pitkästä aikaa. Ei malttais sinne mennä kun sitten jää ulkoilut iltapäivältä väliin. Mun piti kumminki saada joku tietty kirja sieltä joten ompahan nyt käytynä. Luomantöyriä ollaan kiipeilty ristiin rastiin, siellä vaanii aina Punaiset Hämähäkit ja Mustat Ritarit, mä oon Kuningatar ja pojat mun Jedi-ritareita. Esan tekemät puupyssyt kainalos ne mennä mönkii lumihanges ja välillä heitellään käsikranaattejakin. Onneksi paha saa aina palkkansa ja hyvikset voittaa. Kyl muakin pelottais jos tämmönen vaaniis nurkan takana....=D

Näköjään kuvissa poseeraa nyt koko aika Ossi, no, ehkä joku muu kerta sitten taas joku toinen mukuloista.

Tiistaina käväisin illalla Kauhajoella, meillä oli siellä tapaaminen erityiskoululla. Sinne koitetaan saada järjestettyä erityiskasvatuksen näyttöä huhtikuun loppuun, ajateltiin pitää lapsille kevätrieha ja sen puitteissa kaikenmoista kivaa ohjelmaa. Eilen ehtoolla tein tunnin verran töitä ja koitin laittaa opelle tietoa siitä ryhmästä ja jonkinmoista alustavaa suunnitelmaa siihen varsinaiselle näyttöpäivälle. sain homman valmiiksi nii vissiinki painoin jotai nappulaa mitä ei ois saanu painella koska koko työ hävis kuin tuhkana tuuleen jonnekin bittitaivaalle. Että otti päähän!!!!! Mutta ketäpä muuta syytät kuin ittiäs... tein homman sitte tänään uudelleen ku pikkupojat nukkui päikkäreitä, ei tullu yhtä hyvä enää mut pakko kelvata. Laitoin sen samantien opelle, toivottavasti meni perille asti.

Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristis ootellaan saadaanko tutkintotoimikunnalta lupa ryhmänäyttöön vai kaataako ne siellä päässä meidän haaveet. Paljon hyviä ideoita on ryhmällä, katotaan päästäänkö niitä toteuttamaan. Jos ei niin sitten pitää kattella näyttöpaikka jostain muualta, mis on erityistä tukea tarvitsevia lapsosia. Mutta sitä en nyt täs vaihees jaksa murehtia, mulla on viel se yrittäjyys-näyttökin edessä, se on joko viikolla 8 tai 10, kauhajoella sekin. Siin ei onneksi oo varsinaisia näyttöpäiviä, teen vaan hensun ja liitteeksi iso nippu papereita ja niitten kans Kauhajoelle. Arviointikeskustelus sitten käydään läpi mun tietoja ja taitoja, luulis ny ettei siinä mitää suurempia ongelmia tuu, sen verran kokemusta yritysasioista kumminki on täs vuosien varrella tullut.

Eilen ehtoolla katteltiin reput valmiiksi lauantaita varten. Pojat jo pakkas reppuihinsa yövaatteetkin ja laskivat montako yötä viel on enneku päästään junalla. ;) Sunnuntaina aamupäivällä tavataan sitten Eemelin kummisetäkin, se kun asuu Vantaalla ja tehtiin treffit meidän hotellille. Että paljon mukavaa on odotettavissa viikonlopulle. Eilen hain junaliput ärrältä, se oli se vähiten kiva osuus, Seinäjoki-Pasila edestakaisin melkein 200 e. :/ Mutta eipä tartte itte ajaa, siitä ilosta jo voi hiukan maksaakin.

Ossilla oli maanantaina 5-vuotisneuvola ja ens viikolla on sitte viä psykologilla käynti ja lääkärin vastaanotto. Meidän kunnas on tapana että psykologi teettää jotain tehtäviä ja testejä 5-vuotiaille, siitä kuulemma jo näkee jos jotain on vailla ja pystytään ajoissa puuttumaan. No, joka tapaukses maanantain neuvolas tehtävät meni ok ja pituuttakin oli tullu melki 10 senttiä vuoden aikana, ilmankos on tuntunu että pojan vaatteet on pieniä, ei niitä sitte ollutkaan kuivausrumpu kutistanu ;D Eli pituutta 112 cm ja painoa 22 kg, iso poika jo!

Mua vaan muuten kyrsii tuo terveyskeskuksen asioiden hoito... tai ei niinkään tk:n vaan meidän yhden lääkärin. Seinäjoelta oli puheterapeutti soittanu  moneen kertaan siitä Ossin kielijänne- ja puheterapia-asiasta ja yrittäny saada täälä kiinni lääkäriä joka tekee maksusitoumukset. Oli jättäny soittopyyntöjä ja varannut useamman kerran soittoajankin... lääkäri ei vaan keriinnyt puhelimeen silloinkaan!! Että tällä tavalla meidän kunnassa joka mainostaa itseään erittäin lapsiystävällisenä, ja pöh!!! sanon minä. Näkyy olevan suurien linjojen keskellä liian pieniä pienen ihmisen asiat.

4-6 luokkalaisilla alkaa Friends - mielen hyvinvointia edistävä koulutus lapsille. Sitä koskeva vanhempainilta on ens viikolla, sinne pitää kyllä keriitä. Ainakin jotain lisätietoa löytyy täältä, itsekään en vielä oo ehtinyt syvemmin tutustua asiaan mutta lueskelen heti ku kerkiän. Mihin ihmeeseen tää aika menee???? ;D

Tytöt oli ratsastamas viime sunnuntaina, nyt jääkin tunnit väliin tänä viikonloppuna. Linne oli pitkän, 1½ vuotta kestäneen tauon jälkeen taas hevosen selässä. Huomas heti että kovasti sitä jännitti, hartiat oli melki korvissa eikä kyllä hymyilyttänyt yhtää. Mutta kun liikkeelle lähtivät Eetu-hepan kans niin hyvin palautui vanhat opit mieleen. Anniina ratsasti Topi-hevosella, mutta tässä nyt kuvassa Linne ja Eetu. Niin ja taluttajana toiminut Marika. Tallikengät oon molemmille tytöille ostanu (sattui muuten just silloin olemaan tarjoukses agrimarketis) kun nuo vikingit ei tahtonu pysyä paikallaan vaan luisti jalustimista. Muuten käyvät tunneilla ihan tavallisissa vaatteissa, hiukan on ollu ongelmana sormien tarkeneminen, varsinkin Anniinalla. Kunnolliset hiihtohanskat olis kuulemma hyvät ja niillä tarkenis, niitä pitääs vissiin mettästää jostaki. Kypärät saa lainaan tallilta, Anniina kyllä vissiin synttärilahjaksi toivoo omaa mut synttäreihin nyt on viä aikaa.

 

 Mutta nyt pois tästä ja lasten kans luistelemaan.... seuraavan kerran varmaankin kuulumisia Hesan reissun jälkeen. Tässä vielä Paula ja Paavo =)